Keskiviikko 31.3.2010, kello 22.48

Hei Rakas Pappa!

Tiedätkö kuinka ikävä mulle sua tulee? Kun äiti tänään päivällä soitti ja sanoi, että olet tosi huonossa kunnossa ja nyt vain odotellaan, hajosin miljooniin osiin. Istuin parvekkeella ja itkin. Tulee Pappa kamala ikävä.

Saattaisit sanoa, että "fiinitolopio" jos näkisit mun itkevän näin paljon sun takia. Älä kuitenkaan huoli, sillä ymmärrän, että sun on nyt parempi mennä. Reilut 10 vuotta on mennyt sun sairastumisesta, eikä se ole ollut varmaan helppoa elämää. Oot silti ollut aina ihanan lempeä ja iloinen. Aina kädet ojossa ja halausta vailla. Onneksi halasin sua kun viimeksi nähtiin. Olit silloin vielä kotona.

Mietin sua tänään paljon. Ja mitä ihania muistoja oletkaan jättänyt mun sydämeen. Muistin eilen jopa pitkästä aikaa mille teidän vanha auto, Talbotti, tuoksui. Muistan myös miltä ne plyyssipenkit tuntui. Ne oli kovin pehmeät ja ihanat istua.

Hait meidät monesti teille mummolaan päivähoitoon. Ne on ihania muistoja. Ruokittiin talvella poroja. Muistan, että yhdellä vasalla ei ollut sarvia.

Monen monituista kertaa ollaan oltu pikkupuitten teossa. Oltiin sillon penskoina varmaan enemmän tiellä, kuin avuksi, mutta saatiin silti aina olla mukana.

Ja potunnostot. Ne on ollut maailman hauskimpia hetkiä. Käänsit Valmetilla potut ylös, poimittiin ne ämpäreihin ja vietiin riiheen. Potunnosto oli aina syksyn kohokohtia. Joskus niitä hetkiä on ikävä.

Pelattiin sun kanssa monesti korttia ja opetit meille Piitin ja Maijan salat. Monesti katsottiin illan päätteeksi, kenestä tulee "iltamaija". Ei olla pelattu yhdessä pitkään aikaan.

Joskus kun oltiin tosi onnekkaita, päästit meidät rahalaatikolle. Siis siihen yöpöydän ylälaatikkoon, joka oli täynnä kolikoita! Saatiin vuoron perään ottaa niin iso kourallinen kolikoita, kuin vain käteen mahtui. Pojilla oli isoimmat kädet, niin tietäähän sen kuka siinä jäi aina eniten voitolle.

Kesällä saatettiin istua kiikussa pitkät tovin ja paistatella päivää. Sulla ei tainnut olla koskaan kiire meidän penskojen kanssa mihinkään? En ainakaan muista. Teit meidän kanssa paljon ihania asioita. Kerran paistettiin makkaratkin teidän etupihalla, kun olit luvannut meille niin.

Kun sairastuit, oli se kova isku meille kaikille. Miten voimakas ja rohkea pappa voi muuttua niin heikoksi? Pelättiin kaikki jo silloin pahinta, mutta näytit, että täältä vielä noustaan. Jouduit aloittamaan kaiken alusta, puhumista myöten. Olit vain niin pirun itsepäinen, kuten tähän sukuun kuuluu, ettet aina tahtonut yrittää.

Silti kuntouduit ja muutaman vuoden vielä jaksoit melkein sata lasissa jatkaa elämän polkuja. Sitten alkoi pikku hiljaa hiipien tulla takapakkia. Kaikki yritys ja elämä alkoi valua hukkaan.

Onneksi sulla on aina ollut "tyttö". Mummo piti susta aina huolta ja pitää edelleen. Mummo halusi sun olevan kotona ja teki sen mahdolliseksi. Välillä mulla kyllä pelotti, ettei mummokaan enää jaksa. Se oli tosi väsynyt. Pelkäsin teidän molempien puolesta.

Nyt oot ollu kolmisen viikkoa vuodeosastolla ja oot tosi huonossa kunnossa. Sulle ei enää anneta antibiootteja kuumeeseen. Tulehdusarvot heittelee. Saat kipulaastareita, ettei suhun satu. Toivon Pappa kovasti, että sun on hyvä olla.

Vaikka mulle jää kamalan iso ikävä ja mummola tuntuukin oudolta ilman sua, niin oon ihan varma, että haluat sen menevän näin. Susta ei ole makaamaan vuodeosastolle. Taidat inhota sitä koko sydämestäsi.

Mulle tulee Pappa sua kova ikävä, mutta oon onnellinen, että oot just mun Pappa, etkä kenenkään muun. Rakastan sua kovasti.

Hyvää yötä, nuku hyvin.

Rakkaudella, Karoliina