J'aime le parfum

Syviä rakkauden tuntemuksia.

Siivosin vaatekaappiani. Sain jonkinsortin mielialahäiriön ja olin tirautella kyyneleitä siivouksen lomassa. Moniin vaatteisiin olin yllätyksekseni kiintynyt erittäin syvästi. Melkein voisi jopa sanoa, että rakastan kamalasti vaatteitani. Eikä ne kaikki vaatteet enää edes miellyttäneet silmää, mutta oli pakko armahtaa ne rääsyt ja jättää kaapiin perälle hengaamaan.

Vaatteet muistuttivat minua Erasmus-vaihdosta. T-paita muistutti kesähelteistä ja ihanasta maauimalasta. Mekot muistuttivat hulvattomista dinnereistä ja pitkäksi venyneitä jatkoista ja aina yhtä herkullisesta "jatkopastasta*". Vaatteet, jotka ostin Portugalista tuntuivat korvaamattoman arvokkailta. Saatoin siivouksen lomassa kaapata paidan tai mekon syliini, istua sängyn laidalle ja nuuhkia kangasta. Kuvittelin kuinka se tuoksui Portugalille ja kuinka se kantoi mukanaan kaikkia niitä hulvattomia hetkiä.

Aina kun tartuin uuteen paitaan, lävähti verkkokalvolle kuva siitä tilanteeta, missä kyseinen riepu oli päälläni ollut. Millä fiiliksillä olin? Kenen kanssa huidoin menemään? Missä olin? Miksi? Kuinka? Siivous muuttui tylsästä viikaamisesta, ihanan hilpeäksi "muistelma-matkaksi". Jammailin musiikin mukaan, sovitin vaatteita ja nauraa hihittelin.

Käsittämätöntä kuinka vaatteisiin mahtuukin noin paljon muistoja.. rakkautta, ikävää, juhlaa, halpaa humalaa ja tyhmiä päähän pistoja.. IHAN USKOMATTOMAN IHANAA!

* Jatkopasta = Italiaanojen taikomaa herkullista pastaa, jota valmistettiin yömyöhään/aamutuimaan, samalla "juoruttiin" illan tapahtumista, juotiin viimeisiä Sangrian jämiä ja parannettiin maailmaa.

Kevätlunssa.

Aattelin,että Portugalissa sairastin jo tarpeeksi. En oo aika päivään ollu kippeenä ja sitten ulukomaila kahesti kuumeeseen. No tulin siihen tulokseen, että sairastelut oli sillon suoritettu ja menee taas vuosi tolkulla, ennenko saan jonku uuden tauin. Noh tais tulla aikasemmin, mitä aattelin. Oon kehitelly jonku hyvän kevätlunssan tähän pääle. Kevyttä kurkun karheutta, yskää ja vähän hepponen olotila. Ei kuitekkaan mittään radikaalia. Ainakkaan vielä ja toivottavasti ei tuukkaan. Kipiänä oleminen on jotenki niin kovin tylsää.. vaikka en kyllä muutenkaan oo mitenkään erityisen aktiivinen.. Mutta kyllä se silti niinkö lannistaa mieltä. Tiiätsä?

Onneksi, mitään suuria suunnitelmia ei tälle viikolle kuitekkaan ole. Koiravahtina keskiviikolle asti. Eikä tämä koira tunnu olevan kovinkaan aktiivinen, niin nou probleemos! Ollaan aamu tässä kahestaan pötkötelty, minä kattonu CSI - Miamia ja Paavo-mopsi kuorsannu niin onnellisen tyytyväisenä. Heitettiin hullun pitkä aamulenkki tuossa hetki sitten. Meni valehtelematta ainaki se 10 minuuttia. Sitten Paavo säntäskin jo kotia kohti ja nyt se kuorsaa jalkojen juuressa. Ei oo mikään urheilija tyyppi.

Lepposaa.