Elämäni suuret rakkaudet.

Vanhenin eilen taas vuodella. Kaippa sitten myös viisastuin vuodella. En voi olla ihan varma, että olenko ottanut opikseni kaikista töppäyksistä. Enivei. Eilen meillä oli siis kemut. Oikeastaan ne oli sellaiset läksiäiskemut "meets" mun synttärit, mutta painopiste oli sillä, että vedetään vielä kerran kunnolla, ennen kuin lähdetään reissun päälle. Kutsuttiin kamalasti vieraita, joista suurin osa jätti tulematta. Oltiin siis ihan keskenämme. Normihomma.

Olihan se kuitenkin ihanata. Kamalan mukavaa tytyjen kanssa mennä ja olla. Istua iltaa, juoda, syödä ja nauraa maailman huonoimmille jutuille. Mitä pidemmälle ilta eteni, sitä kehnommiksi jutut muuttuivat, mutta sitä hauskempaa meillä kuitenkin oli. Paikallisessa ravintolassa minun menoni kaikesta huolimatta hyytyi. Alkoholi ei enää maistunut, eikä ravintolameininki tuntunut vain hyvältä. Oli parempi lähteä kotiin ajoissa, eikä väen vängällä koijata menemään.

Ennen paarista poistumista se kuitenkin iski. Karu todellisuus, ettei niitä ihania naisia, elämäni suurimpia rakkauksia välttämättä enää näe pitkään aikaan. Sitten kun se asia iskeytyi kaikkien kalloon, niin voi pojat sitä vesiputousten määrää. Koko illan kaunistautuminen meni ihan hukkaan. Välissä naurettiin ja itkettiin, itkettiin ja naurettiin. Tiesin, että jossain vaiheessa se ikävä iskee tajuntaan väistämättä. En kuitenkaan ajatellut, että sitä pitää ihan kunnolla märsäämään ruveta. Kyllähän me kuitenkin nähdään, kun joulukuu koittaa. Kolme kuukautta on loppujen lopuksi lyhyt aika. Hetki vain.

Vietin myös samalla viimeisen yön omassa kodissani. Tai kodiksihan sitä ei voi enää sanoa. Kaapit on tyhjillään ja aamulla revin verhotkin ikkunoista.  Jäljellä on enää huonekalut ja muutama matto. Portugali häämöttää viikon päästä. Viikko etiäpäin ja tähän aikaan istuskelen lentokoneessa. Jossain Tukholman ja Lissabonin välimaastossa. Yritän liikutella ylipitkiä jalkojani, jotka ovat jo turvonneet muodottomiksi ja odotan jännityksellä lentokoneen laskeutumista ja tulevia kolmea kuukautta. Nyt voisi jo vähän jännittää?