Päivien viemää.

Harjoittelu lähenee loppuaan. Päiviä on jäljellä vain kolme. Aika on juossut kauheaa vauhtia ja yhdeksän pitkää viikkoa tuntuu näin loppupeleissä yhdeltä yöltä! Maaliskuu käynnistyi ja suuntaamme kauhealla vauhdilla kohti kesää. Talvi yrittää pitää pintansa ja lumi pöllyää. Päivät ovat kuitenkin jo pitkiä ja aurinko lämmittää. Kohta on vuorossa loskakelit, jolloin täytyy lompsia kumisaappaat jalassa, ettei saa kevätflunssaa. Jos keväällä saa flunssan, ei se lähde pois ennen seuraavaa kevättä. Loskan ja kuran jälkeen tiet alkavat kuivua ja puut alkavat havitella vihreää väriä oksilleen. Saa laittaa tyttökengät jalkaan ja aurinkolasit otsalle. Ihanaa!

Ennen tätä kaikkea on kuitenkin edessä paljon jänniä asioita. Tänään on paljon puhuttu kampaamo aika, loppuviikosta selkiintyy opinnäytetyö ja ensi syksyn vaihtosuunnitelmat. Hiihtoloma menee Tervolassa pilkillä ja työn merkeissä. Sitten alkaa arkinen aherrus koulussa. Onkin ollut kamala ikävä koulua ja ihmisiä! Olen kuitenkin ihan varma, että kaks viikkoa uurastusta ja ihmispaljoutta on tarpeeksi ja sen jälkeen anon ylimääräistä lomaa ja rauhaa.

Kaikkein eniten keväästä odotan sitä, että saamme tehtyä tuon opinnäytteen alta pois. Unelmien täyttymys olisi jos kaikki olisi valmista kesän loppuun mennessä, eikä tarvitsisi huolehtia enää mistään kouluasioista, koskaan. Tällä viikolla pääni on kuitenkin täyttynyt kauhukuvista opparikerhoamme kohtaan. Mitä jos kukaan ei osallistu? Kaikki tehty työ on valunut hukkaan ja kaikki täytyy aloittaa alusta. Uusi aihe, uusi suunnitelma, uudet lähteet, uusi innostus ja ponnistus. Jännittää kamalasti. Torstaina saamme vähän esimakua siitä, onko kerholla mitään toivoa. Hiihtoloman jälkeen näemme sitten virallisesti, onko kaikki työ tehty turhaan.



IKI-IHKULIT HAIT.
(Kuva lainattu täältä.)