maanantai 17. lokakuuta 2011

maanantai 10. lokakuuta 2011

Aikamoinen munkki!

Mulla sattu ihan kamalan hyvä tuuri! Oon himoinnut Ellokselta yhtä lamppua jo pitkän aikaa (kaks viikkoa on mulle ikuisuus). Oikeasti ks. lampun hinta huitelee lähempänä viittäkymppiä. Tänään sitten surffailin Elloksen sivuille kuolaamaan ihanaa valaisinta ja valaistuin itse!! Hintaa oli pudotettu melkein puolella, eli 26€ sai nyt yhden lampun. Pistin samantien tilauksen vetämään, sillä melkein yhden hinnalla sainkin nyt kaks lamppua!! Samalla mukaan tarttui myös jalallinen joulutähti. Ko eihän tuohon jouluunkaan enää niin kauaa ole..

Ajattelin ensin valkoista ja violettia.
Tilasin kuitenkin kaksi valkoista.


Joulutähteä en enää löytänyt netistä kun etsin kuvaa tänne.
Tähti oli kuitenkin samanlainen, mutta puisella jalalla.


tiistai 4. lokakuuta 2011

Mitäs se sinä haastat?

Noora ilostutti minua haasteella, jossa tulee kirjoittaa 25 satunnaista asiaa minusta itsestäni. Mietin ensin tovin jaksanko asiaan tarttua tarvittavalla innokkuudella. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että vastaan haasteeseen, mutta jätän sen edelleen levittämisen sikseen.

1. Hiukset, hiukset, hiukset. Ne on mun elämä. Nyt ja aina.

2. Mikä minusta tulee isona-kompleksi. En varmaan ees eläkkeelläkään tiä mikä mun unelma työ olis.

3. Skädäm. Minun oma sana ja paras sana. Jos joku on niin super makiaa ni se on skädämiä.

4. Väriä elämään. Vaatteissa ja sisustuksessa.

5. Korvakorut. Mitä enempi sen parempi. Outoja, hassuja, hauskoja, lapsellisia, kauniita ja mielenkiintosia.

6. Ruoka. Rakastan ruokaa ja ruuanlaittoa. Siitä tulee niin hyvä fiilis!

7. Itte tehty. Jälki ei yhtä tasokasta ko kaupasta ostetussa, mutta siinä on paljon enempi tunnetta mukana.

8. Ystävät. Muutama muru on parempi ko kymmenen kaveria.

9. Kirjat. Ahmin, paljon.

10. Aamun virkku, illan torkku. 22.00 on hyvä aika laittaa nukkumaan. Mieluiten vähän aikasemminki.

11. Selleri. Oon varmaan ainoa, joka rakastaa sen makua.

12. Kumisaappaat. Ihmisen paras kaveri.

13. Märy-iita. Oon ihan kamala itkijänainen, jos sille päälle satun.

14. Portugali. Vietin siellä vaivaiset 3kk elämästäni ja se tuntuu silti toiselta kodilta.

15. Erasmus-vaihdon kommuuni. Valtava rakkauden täyteinen perhe.

16. NYT! Tee kaikki mitä ikinä haluat, heti ko haluat. Huomisesta ei koskaan tiiä.

17. Raha. Se tullee ja pääasiasa meneeki. Ei tuo onnea, mutta luksusta elämään.

18. Musiikki. Laulan lujaa ja paljon, mutta mieluiten yksin. Naislaulajat valloittaa sydämen.

19. Elokuvat. On parempi kattoa paljon huonoja elokuvia, entä olla ollenkaan kattomatta.

20. Äiti. Paras.

21. Isä. Ihana.

22. Siskot. Sydän.

23. Mummot. Sankareita.

24. Pappa H. Sisukas.

25. Pappa P. Maailman suurin halaus ikinä!


Hivenen, karkas idea tuossa lopussa. Antauduin ajatusvirran vietäväksi ja tietäähän sen, mitä siitä seuraa.

maanantai 3. lokakuuta 2011

Love at first sight.

Osa näistä saattaa päätyä olohuoneeseen.

lauantai 1. lokakuuta 2011

Viikon paras päivä, lauantai.

Iäisyydeltä tuntuva työviikko on takana. Niskat on jumissa, koska olen ilmeisesti nukkunut viime yön niin sikeästi, etten ole edes päätä ehtiny kääntää. Lauantai kuitenkin pelastaa tilanteen! Oikeastaan tämä ihana euforinen tunne alkoi jo eilen.

Töistä kotiuduttua (ylitöitäylitöitäylitöitä) totesin, että aamun virkeinä hetkinä olin nakannut kaikki matot ja petivaatteet parvekkeelle, joten oli siis kutakuinkin pakko siivota perusteellisesti. Siivouksen lomassa juoksutin pyykkiä alakerran pyykkitupaan. Kun sain siivouksen päätöksen, juoksin kauppaan hakemaan eväitä viikonlopulle. Loppuilta menikin onnellisena olohuoneen matolla (mullahan ei ole vieläkään mitään kalusteita olkkarissa) katsellen huonoja ohjelmia ja syöden hyviä karkkeja.

Tänään heräsin ensimmäisen kerran 06.20 (joku alitajunnassa piilevä reaktio, että pitää lähteä töihin), mutta samantien nollasin aivotoiminnan ja vaivuin takaisin horrokseen. Kahdeksan jälkeen uni kuitenkin katosi totaalisesti ja päätin käyttää tilanteen mahdollisimman pitkälti hyödyksi. Ikkunoista pilkottava aurinko antoi roimasti energiaa puuhailuun.

Aamupalan jälkeen hainkin pyykit alakerran kuivaushuoneesta, silitin lakanat ja tyynynpäälliset (alhaalla on mankeli, mutta en oikein osannut sitä käyttää..), sillä mikään ei ole ihanampaa kuin nukkua ryppy-vapaissa lakanoissa. Aamun kodinhengetär-vimma jatkui sitten ikkunan pesuun ja marjapuuron tekoon (mittavirheiden seurauksena sitä marjapuuroa on nyt n. 4 litraa). Seuraavana vuorossa olisi omenahillon valmistus, mutta unohdin ostaa sitruunaa kaupasta. Siispä hillon tekeminen jätetään illemmalle. Valmistin myös herkullista pesto-mozzarella-pastaa. Ei siis voisi mennä paremmin!

Tunnin kuluttua hyppään bussiin ja suuntaan ystävän luo kyläilemään. Olen lupaillut hänelle jo parin viikon ajan, että tulen käymään kylässä. Aina se kuitenkin on jäänyt ja jotain esteitä on putkahdellut matkan varrelle. Nyt kuitenkin pyhitän lauantain kyläilylle, sillä shoppailuun ei tällä hetkellä ole innostusta (lue: ei rahaa).

Illalla joku hyvä leffa ja nachoja. Huomenna hivenen urheilua, jotta viikonlopun herkut saadaan taas kulutettua ja maanantaina mahdutaan farkkuihin.

Ihanaa ja energistä viikonloppua kaikille!